ODL
Prikka kiertoon -vapaaehtoistehtävät

Prikka kiertoon -vapaaehtoisena teet konkreettista työtä ruokahävikin vähentämiseksi ja autat samalla ruoka-apua tarvitsevia ihmisiä.

Prikka kiertoon -toiminnassa edistät kestävää kehitystä käytännössä

Prikka kiertoon -vapaaehtoisena olet mukana vähentämässä ruokahävikkiä ja edistämässä hyvinvointia. Toimintamme keskittyy logistiikkakeskukseemme, joka sijaitsee Kaukovainiolla, (Kotkantie 3b).

Hävikkiruoka haetaan lahjoittajilta logistiikkakeskukseen. Ruoka lajitellaan keskuksessa ja jaetaan eteenpäin hyötyruokana ruoka-aputoimijoille, jotka jakavat sen eteenpäin ruoka-avun tarvitsijoille.

Voit olla mukana erilaisissa tehtävissä:

  • Voit tulla avuksi käsittelemään lahjoituksena saatuja päivittäistavaroita. Tehtävänä on mm. hedelmien, vihannesten, leivän ja kuiva-aineiden lajittelua sekä hyllyttämistä. Voit olla myös apuna lähtevien ruoka-apukuormien keräämisessä.
  • Voit olla myös apuna erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisessä.

Ennen vapaaehtoistyön aloittamista sinut haastatellaan, perehdytetään ja koulutetaan tehtäviin. Voit tehdä vapaaehtoistyötä säännöllisesti tai keikkaluonteisesti toiveesi mukaan ja elämäntilanteeseesi sopivalla tavalla.

Ota yhteyttä:

Tiina Parkkinen
Projektityöntekijä
Anna Olsen
Projektikoordinaattori