MAPPI - Perheellisten maahanmuuttajien hyvinvoinnin ja työkykyisyyden vahvistaminen

Hankkeessa kehitetään erilaisia yksilö-, ryhmä- ja parityöskentelyn muotoja, joiden avulla tuetaan turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajavanhempia vanhemmuudessa, lastenkasvatuksessa, työllistymisessä sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.

Tavoite

Hankkeen tavoitteena on lisätä perhelähtöisen kotoutumisen osaamista Pohjois-Pohjanmaalle. Ulkomaalaistaustaisten lasten ja perheiden määrän koko ajan kasvaessa on tärkeää kehittää palveluita, jotka huomioivat maahanmuuttajaperheiden erityispiirteet ja -tarpeet. Kehittämistyössä keskitytään ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen sekä perheen kokonaistilanteen huomioimiseen. Panostukset maahanmuuttajataustaisten vanhempien kotoutumiseen, kouluttautumiseen ja työllistymiseen näkyvät tulevaisuudessa ylisukupolven syntyvinä hyötyinä, kuten syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä ja ylisukupolven siirtyvän huono-osaisuuden vähenemisenä. Perheitä ja vanhempia pyritään tukemaan samanaikaisesti usealla elämän osa-alueella.

Toteutus

Hankkeen kohderyhmänä ovat perheelliset 15 – 49 -vuotiaat turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat, erityisesti naiset ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat. Monien tutkimusten mukaan maahanmuuttajanaisten tilanne on eri mittareilla mitattuna huolestuttava, tarkasteltiin sitten työllistymistä, terveyttä, hyvinvointia tai kouluttautumista osoittavia mittareita. Maahanmuuttajanaisten kohtaamat haasteet ja tuen tarpeet ovat erilaisia riippuen mm. naisten erilaisista taustoista ja maahan muuton syistä. Maahanmuuttajanaisten ja -miesten tuen tarpeet eroavat myös osittain toisistaan johtuen mm. sukupuolten erilaisesta asemasta, rooleista ja toimintamahdollisuuksista eri kulttuureissa.

Painotus on jo oleskeluluvan saaneissa henkilöissä, mutta ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen tuen periaatteiden mukaisesti työskentely yksilön ja perheen kanssa voidaan tarvittaessa aloittaa jo turvapaikanhakuvaiheessa.

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2018 – 31.8.2021.

Hanketta saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta (ESR).

Tulokset

Hankkeen kautta maahanmuuttajaperheiden- ja naisten hyvinvointi ja yhteiskuntaan integroituminen lisääntyy ja sitä kautta riski ylisukupolviselle syrjäytymiselle ja huono-osaisuudelle vähenee.  Lisääntyneen tietoisuuden ja palveluohjauksen tehostumisen kautta perheiden terveyttä edistävät elintavat lisääntyvät ja osallistavien työmenetelmien kautta naisista tulee aktiivisia toimijoita oman ja perheensä hyvinvoinnin edistäjinä.

Kiinnostuitko – otathan yhteyttä!

 

Riitta Engman
Projektityöntekijä (työllisyys, terveys & hyvinvointi)
050 312 5705
riitta.engman@odl.fi
Pauliina Klasila
Projektityöntekijä (vanhemmuus & perhe-elämä)
050 312 5813
pauliina.klasila@odl.fi
Päivi Vatka
Projektipäällikkö
050 312 5624
paivi.vatka@odl.fi