Olohuoneet sosiaalisen kuntoutuksen paikkana

Erilaisia kansalaisten olohuoneita perustetaan luomaan kohtaamisen ja vapaamuotoisen olemisen paikkoja. Osa muodostuu luonnostaan tai suunnittelun ja kehittämisen tuloksena vilkkaiksi elämän paikoiksi ja osa yksinäisiksi sohvaryhmiksi. Voiko tällainen vapaamuotoinen paikka toimia sosiaalisen kuntoutuksen paikkana? ODL säätiössä toimii useita olohuoneita, Walkers-, Merke - ja Rajakylän olohuone, joissa vapaamuotoiseen tilaan ja toimintaan on liitetty ammattilaisten ohjaamaa kuntoutusta.

Sosiaalinen kuntoutus on sosiaalilain uudistuksessa 2015 määritelty ammattilaisen tekemäksi kuntoutusmuodoksi, jonka tavoitteena on sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen. Keinoiksi nimetään sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen, kuntoutusneuvonta ja -ohjaus sekä tarvittaessa kuntoutuspalvelujen yhteensovittaminen, valmennus arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen ja elämänhallintaan, ryhmätoiminta ja tuki sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä muut tarvittavat sosiaalista kuntoutumista edistävät toimenpiteet.

ITU2 hankkeessa on tarkastelu teemaa; mitä on sosiaalinen kuntoutus, haastattelemalla nuoria Rajakylän olohuoneella ja kahdessa työpajassa sosiaalista kuntoutusta tekevien työntekijöiden kanssa. Työpajoissa syntyneitä tuloksia voi kuvata seuraavasti:

Osallisuus on sosiaalisen kuntoutuksen viitekehys ja sen lähestymistapa. Sekä työntekijät että nuoret nostavat sen tärkeimmäksi ytimeksi toiminnassa. Sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteet, menetelmät ja päämäärät kietoutuvat osallisuuteen ja osallisuuden kokemukseen.

Kohtaaminen ja kiireetön suhteen luominen saa painoarvoa nuorten näkökulmasta. Heidän mielestään olohuoneella sai olla oma itsensä, kukaan ei painostanut kiirehtimään elämän valinnoissa, nuori tuli kuulluksi. Olohuoneelle tullessa tunsi tulevansa kuin kotiin, tulijat otetaan aina hymysuin vastaan. Työntekijät korostivat sosiaalisen kuntoutuksen asiakaslähtöisyyttä, jossa asiakas määrittelee itse tavoitteensa. Nuoren tilanteen alkuarviointi rakentuu keskustelulle, joka etenee rauhallisesti ja ”tunnustellen” ja jutustellen. Sosiaalisessa kuntoutuksessa tavoitteena on löytää suunta elämälle.

Ratkaisukeskeisyys ja työtekijän valmentajan rooli: Voimavara- ja ratkaisukeskeisyys on nuorilähtöistä, Voimavaroja löytyy, kun ollaan ja tehdään asioita, joihin voimavarat liittyvät. Voimavaroja ovat esim. taide, mukava yhdessä tekeminen, arkeen liittyvät onnistumiset, luoto ja metsä. Aikaisempien onnistumisten hyödyntäminen ja ratkaisujen yhdessä etsiminen voi antaa asiakkaana olevalle tunteen, että asiat järjestyvät, kun yhdessä mietitään sopivaa ratkaisua. Työntekijä toimii sosiaalisessa kuntoutuksessa valmentajan viitekehyksestä. Valmentajan rooli on löytää nuoren potentiaali, joka on ollut kadoksissa. Toiminta on tukevaa ja ”pönkkää” ihmistä eteenpäin. Haastatellut nuoret saivat apua käytännön asioissa, kuten kuntoutusjärjestelmän vaikeissa kohdissa, asunnon ja kouluun hakemisessa Työntekijää kuvattiin motivaattoriksi asioissa, jotka olivat tylsiä, vaikeita ja monimutkaisia ja jotka kuitenkin oli saatava eteenpäin, jotta arki voi toteutua. Työntekijät olivat turvallisia ja samalla tasolla nuoren kanssa.

Ajan antaminen ja kuntoutuksen oikea-aikaisuus: Pitkään yhteiskunnan ulkopuolella ollut ihminen tarvitsee paineetonta aikaa omille asioille ja prosessille; tärkeä on, että ihminen alkaa nähdä omia mahdollisuuksiaan. Sosiaalisen kuntoutuksen riittäväksi kestoksi arvioitiin keskimäärin yksi vuosi, jolloin prosessin loputtua asiakas voi kiinnittyä seuraavaan vaiheeseen, koulutukseen tai työhön. Kokonaisuudessa tärkeää on eri vaiheiden oikea-aikaisuus ja yhdessä asiakkaan kanssa tehty arvio siitä, milloin on hyvä aika siirtyä eteenpäin. Väärin ajoitettu toimenpide vie nuoren pahimmillaan takaisin aloituspisteeseen ja tuo uuden pettymyksen epäonnistumisten ketjussa.

Ammattilaisen vastuu ja palveluiden yhteensovittaminen: Sosiaalisen kuntoutuksen prosessin onnistuneeseen toteutumiseen liittyy olennaisesti ammattilaisten vastuu asiakkaan kokonaistilanteesta. Monien palveluiden yhteensovittamiseksi tarvitaan vastuiden määrittelyä, palvelujen koordinointia ja tarvittavan tiedonkulun mahdollistamista. Hoito- ja kuntoutusjärjestelmän lainsäädäntö on sektoroitunutta ja palveluiden yhteen sovittaminen vaativat aitoa yhteistyötä ja ratkaisujen etsimistä esteiden sijaan. Pitäisikö haasteellisessa tilanteessa tai paljon palveluita tarvitsevan asiakkaan tilanteeseen satsata enemmän aikaa ja voimavaroja. Jonossa ja muissa välitiloissa oleva asiakas tulee pitkässä juoksussa yhteiskunnalle kalliimmaksi, puhumattakaan asiakkaan subjektiivisesta kokemuksesta erillisyydestä ja erilaisuudesta.

Sosiaalinen kuntoutus olohuoneilla näyttäytyy epämuodollisena, mutta on sisällöltään, tavoitteiltaan ja toiminnaltaan ammatillista ja vastuullista työtä, joka synnyttää kaikille osapuolille merkityksellisiä kohtaamisia, omanlaisia polkuja ja tarinoita, jotka asiakkaalle merkitsevät identiteetin ja toimijuuden vahvistumista.

Aiheesta syntynyt artikkeli julkaistaan ITU2-hankkeen loppujulkaisussa maaliskuussa 2020.

Tarja Siira
projektipäällikkö
ITU2-hanke