Oletko miettinyt alan vaihtoa?

29.09.2021 | 

Tehyn 10.9.2021 julkaiseman kyselyn tulokset pysäyttävät: alle 30-vuotiaista vastaajista 95 % on harkinnut alan vaihtamista sosiaali- ja terveysalalta. Kun pohdin kysymystä omalta osaltani, olenko harkinnut alan vaihtamista, vastaus on empimättä kyllä. Olen harkinnut sitä lukemattomia kertoja ja ideat uravaihtoehdoista ovat sinkoilleet laitossiivoojasta juristiin.

Vastaisin samalla tavalla myös kysymykseen, olenko työhöni sote-alalla tyytyväinen: kyllä. Nämä kaksi asiaa eivät mielestäni sulje automaattisesti toisiaan pois. Nykypäivän työelämä on siinä mielessä herkullinen, että yhä useampi opiskelee useamman ammatin ja työskentelee työuran aikana monenkirjavissa tehtävissä. Harvemmassa ovat he, jotka ensimmäisen ammatin opiskeltuaan siirtyvät sen työnantajan palvelukseen, mistä jäävät vanhuuseläkkeelle 45-vuoden kuluttua. Toki heitäkin vielä on.

Tehyn kyselyn vastauksissa korostuu huoli työn kuormittavuudesta ja alalla jaksamisen haasteista. Työn suurimmiksi kuormitustekijöiksi nousevat henkilöstöpula ja sijaisten puutteellinen osaaminen. Ala tarvitsee siis kipeästi uusia osaavia tekijöitä. Olen näiden asioiden lisäksi huolissani sote-alan imagon mustumisesta. Alan epäkohdista puhutaan nyt paljon. Jos käännämme katsetta ja pidämme puhetta yllä pelkästään ongelmista, voi sokaistua sille kaikelle hyvälle ja houkuttelevalle, mitä alalla on.

Olen itse tehnyt ohjaajan työtä kehitysvammaisten asumisyksikössä ja lastensuojelussa yli kymmenen vuoden ajan. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, voin edelleen vilpittömästi suositella alaa muille. Lähipiiriini kuulu iso joukko sote-alan ammattilaisia. Syitä sote-alalle ohjautumiseen ja alalla pysymiseen on varmasti monia. Työ ihmisten parissa ja merkityksellisen arjen ja elämän rakentaminen ja tukeminen motivoivat monia alalla työskenteleviä. Yhtä lailla myös alan monipuoliset työmahdollisuudet ja erinomaiset työllistymisnäkymät voivat olla syitä sote-alan valintaan. Yksilölliset ja jouhevat koulutuspolut ja työvaltaisen opiskelun mahdollisuudet, ovat myös voineet painaa vaakakupissa, kun omaa uraa tai alanvaihtoa on pohtinut. Myös sote-alan sisällä osaamisen päivittämiseen, lisäkouluttautumiseen ja uralla etenemiseen on hyvät mahdollisuudet.

Aikuisiällä alaa vaihtaneita löytyy useampia lähipiiristäni: kokista kätilöksi, insinööristä sosionomiksi ja rekkakuskista lähihoitajaksi. Jokaisella heistä omanlainen polku sote-alalle. Silmiini osui myös Superlehden julkaisema juttu lähihoitaja Hanna Hongellista. Hanna on tehnyt pitkän uran musiikkipedagogina ja väitöskirjaa kirjoittaessaan innostui lähihoitajan opinnoista. Sote-alalta hän löysi itselleen uuden mielekkään ammatin, missä voi yhdistää myös aiempaa osaamistaan ja intohimon musiikkiin.

”Kehitysvamma-alalla on pulaa työntekijöistä, kun taas taidealalle on kovasti tunkua. Hongell on iloinen siitä, että hän voi tehdä tilaa musiikkialan uusille tulokkaille.

– Koen itseni nyt tarpeelliseksi kehitysvammatyössä. Olen päässyt unelmieni ammattiin unohtamatta taidealaa. Kotonani käy edelleen muutamia oppilaita pianotunneilla.

Musiikilla on tärkeä rooli myös kehitysvammaisten asukkaiden arjessa.”


Oletko sinä koskaan harkinnut alan vaihtoa? Näkisitkö kenties oman paikkasi sote-alan ammattilaisten rivissä? ODL Säätiön ja SDO:n yhteistyönä toteutuva SoteStartti-hanke (ESR) tukee yksilöllisillä urapoluilla sote-alalle. Jos mietit, olisiko ala juuri sinulle oikea, pohdit moninaisia opiskelumahdollisuuksia tai toivot päästä tutustumaan alan työtehtäviin, ole yhteydessä työhönvalmentajiimme, niin viedään asioita yhdessä eteenpäin! www.odl.fi/sotestartti



  projektipäällikkö
  SoteStartti-hanke
  ODL


Kohtuudella
17.09.2021  | Outi Uusimäki
Alku ja loppu
30.08.2021

Mitä sinä osaat?
03.05.2021