Mectalent tarjosi työtekijöilleen erilaisen kuntotestin – ”Voisin sittenkin liittyä sählyporukkaan”

04.06.2021 | 

Oululainen Mectalent tarjosi kaikille työntekijöilleen mahdollisuuden osallistua ODL Liikuntaklinikan SMART Flex -kuntotestiin. Se on tavallista kuntotestiä kattavampi kokonaisuus, jossa 90 minuutin aikana tehdään kehonkoostumusmittaus ja kartoitetaan kestävyyskunto, lihaskunto ja lihastasapaino. 

- Mectalentilla tehdään sekä toimistotyötä että fyysisempää työtä koneistuksessa. Nämä kuormittavat työntekijää eri tavalla. Tämä testi oli hyvä tapa tarjota jokaiselle mahdollisuus saada tietoa ja apua juuri omassa työssään jaksamiseen, kertoo Mectalentin toimitusjohtaja Tapio Harila.

 

 

Testissä yhdistävät ammattitaitonsa Liikuntaklinikan kuntotestaajat ja fysioterapeutit. Liikuntaklinikalla tiedetään kokemuksesta, että työnantajan tarjoama kuntotesti saa monet motivoitumaan ja uskaltautumaan viimein selvittämään omaa tilannettaan. Tulos voi yllättää ja saada aikaan isojakin muutoksia.  

- Työnantajalle testi on mahdollisuus osoittaa yksilöllistä tukea työntekijöilleen. Se motivoi niitäkin, jotka eivät muuten testiin tulisi, ja jotka hyötyisivät eniten omiin elintapoihin panostamisesta. Lisäksi, testin jälkeen ihminen on taipuvainen parantamaan jaksamiseensa vaikuttavia osa-alueita, mikä ennaltaehkäisee tutkitusti sairauspoissaoloja. Se on sitten selvää säästöä yritykselle, kertoo Liikuntaklinikan testauspäällikkö Jaakko Tornberg.

 

 

SMART Flex antaa testaamisen ammattilaisen mielestä paljon enemmän kuin perinteiset kuntotestit, joista saa tuloksen muutamaksi numeroksi tiivistettynä. Se onkin kohdennettu juuri työikäisille, joita ”urheilijoille” tarkoitetut kuntotestit voivat jännittää.

- Testaamme arkiseen jaksamiseen liittyviä asioita. Jokainen saa yksilöllisen kuvan heikoista ja vahvoista osa-alueistaan. Tärkeintä kuitenkin on, että testaaminen ei jää pelkäksi tulokseksi, vaan antaa myös selkeää tietoa ja työkaluja siihen, miten omaa kuntoa ja jaksamista voi parantaa. Se on asia joka motivoi ja auttaa liikkeelle lähtemisessä, Tornberg sanoo.

 

Hampaat irvessä salilla käyminen vaihtui hiihto- ja kävelylenkkeihin

CNC-koneistaja Pentti Pekkala, 45, tarttui mielellään työnantajan tarjoukseen. Testin kertoma yllätti positiivisesti: mies oli paremmassa kunnossa kuin oli uskaltanut ajatella.

- Liikunta on ollut minulle sellaista hampaat irvessä salilla riuhtomista, ja sen jälkeen olen valittanut kun kroppa jumittaa. Koronavuoden aikana salillakäynti jäi oikeastaan kokonaan, joten olen lähinnä käynyt kävelyillä, tehnyt pihahommia ja semmoista jokapäivästä puuhastelua. Vuodenvaihteessa innostuin sitten hiihtämisestä ensimmäistä kertaa aikuisiällä.

 

 

Pekkalan testitulokset kertoivat, että miehen kestävyyskunto on hyvä, eikä muillakaan osa-alueilla tilanne ollut huono. 

- Se kyllä yllätti positiivisesti. Vissiin se arkinen puuhastelu, kävely ja hiihto sitten vaikuttavat niin paljon. En ole koskaan esimerkiksi juossut, mutta nyt rohkaistuin kokeilemaan sitäkin. Ajattelin myös liittyä työpaikan sählyporukkaan, kun näköjään sitä kuntoa kuitenkin on!

Työnantajan tarjoama testi on Pekkalan mielestä hieno juttu.

- Mukava tunne, kun työnantajaa kiinnostaa hyvinvointini. Nyt on muutenkin hyvä ikä miettiä vähän sitä omaa kuntoa. Ei tässä enää nuorruta ainakaan!

 

Arkea häiritsevien jumien ja kipujen syy selviää usein lihastasapainokartoituksessa

Liikuntaklinikan fysioterapeutti Roosa Nevalainen testasi Mectalentin henkilöstön lihastasapainoa ja liikkuvuutta. 

- Liikkuvuuden kartoittaminen auttaa yleensä selvittämään, miksi jotkut arkipäiväisetkin asiat tuntuvat hankalilta tai aiheuttavat kipua. Työikäisillä esimerkiksi olkapään liike on usein rajoittunut, mikä vaikeuttaa vaikkapa ylöspäin kurottamista. Vatsalihasten kunto verrattuna selkälihaksiin saattaa myös olla heikko, mikä aiheuttaa alaselkävaivoja.

Sekä Roosa että Jaakko kertovat, että SMART Flex -testin kertoman perusteella monelle riittää arkisen jaksamisen parantamiseksi kevyt, arkinen liikunta. 

- Huono kestävyyskunto näkyy siinä, että ihan arkisissa asioissa jaksaminen loppuu kesken eli peruskunto ei riitä. Se, että tähän auttaa suurella osalla ihan kävelyliikunta, on yllätys monelle. Vastaus ei siis todellakaan aina ole lähteä juoksulenkille, vaan ihan vain lisätä reipasta kävelyä arkeen. Sillä on iso vaikutus, Jaakko toteaa.

 


 

Työporukalla harrastamaan, uusi testi vuoden päästä?

Mectalentin väestä noin puolet on nyt käynyt testissä, ja vaihtanut keskenään vilkkaasti ajatuksia sen kertomasta. Toiveena on pian päästä jatkamaan sählyn pelaamista työporukalla, sekä yhteisiä pyörälenkkejä työpäivän päätteeksi. 

Tapio Harila kertoo, että palaute testimahdollisuudesta on ollut pelkästään positiivista.

- Ollaan pohdittu, pitäisikö testit tehdä vuoden päästä uudestaan. Näkisi, mitä vaikutusta liikuntatottumusten muuttamisella on ollut. Niin moni on nyt saanut hyviä vinkkejä jatkoon, Harila kertoo.

 

Tutustu kuntotestauspalveluihimme ja valitse teidän porukallenne sopivin kokonaisuus.

Lue lisää ODL Liikuntaklinikan palvelukokonaisuuksista yrityksille.

 


Mitä sinä osaat?
03.05.2021