Vapaaehtoistyön koordinaattori Tuula Karvonen valitsi ihmiset: ”Debetit ja kreditit eivät antaisi näin paljon”

07.05.2020 | 

”Pessimistien pitäjästä” Puolangalta kotoisin oleva Tuula Karvonen toimii ODL:llä keikkavapaaehtoistoiminnan koordinaattorina. Vaikka kotipitäjän imago onkin Tuulasta osuva ja hauska, ei hän itse tunnusta pessimismin sanomaa, vaan katsoo elämää ”aina pilke silmäkulmassa.” Alunperin laskentamerkonomiksi opiskellut Tuula on tehnyt työuransa ihmisten, ei numeroiden parissa. 

- Olen miettinyt, että työ taloushallinnon parissa olisi kyllä kovin erilaista. Sen minkä olisin ehkä palkassa voittanut, olisin kyllä työn mielekkyydessä hävinnyt. Kyllä minä haluan työssäni kohdata ihmisen. Debetit ja kreditit eivät antaisi näin paljon!

Ennen ODL:ää Tuula on työskennellyt mm. työvoimatoimistossa tuetun työllistämisen asiantuntijana sekä Oulun yliopistollisessa sairaalassa kuntoutusohjaajana. Vuonna 2000 alkoivat ammatillisen kuntoutusohjaajan työt ODL:llä, ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriksi Tuula siirtyi kuntoutustoiminnan loputtua vuonna 2018.

Työuransa ohella Tuula on opiskellut ”koko ikänsä.” Avoimessa yliopistossa hän suoritti mm. psykologian, sosiologian ja kasvatustieteiden opintoja, ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi  Lapin yliopistosta vuonna 2008. Eikä loppua näy: Tuula ”katselee sopivia verkko-opintoja parhaillaankin.”

- Päämääriä ja tavoitteita pitää olla. Aikaa voi mennä, ja joskus sitä pitää itselleen antaa, mutta joku tavoite on hyvä pitää mielessä. Tämä on ollut ohjenuorani niin tukemilleni ihmisille kuin itsellenikin!

 

Vapaaehtoinen, tee sen verran kuin tuntuu hyvältä 

Työssään Tuula yhyttää tukea tarvitsevat, yli 65-vuotiaat oululaiset ihmiset ja keikkavapaaehtoiseksi ilmoittautuvat. Keikkaluontoinen vapaaehtoistyö on vaikkapa lääkäri- tai kauppareissulla avustamista. Tuula kulkee välillä myös itse mukana keikoilla.

- Minun on tärkeää säilyttää tuntuma siihen arkeen, jossa apua tarvitaan. Käyn myös tutustumassa vaikkapa sairaalan eri osastoihin, joihin keikat suuntautuvat, jotta osaan neuvoa vapaaehtoisia niihin kulkemisessa.

Vapaaehtoisia tarvitaan koko ajan lisää. Keikkatoiminnan luonteeseen kuuluu, että yksittäinen ihminen voi tehdä halutessaan vaikkapa vain yhden keikan. 

- Varsinkin aiemmin on kuviteltu, että vapaaehtoiset ovat iäkkäämpiä ihmisiä. Mukaan on kuitenkin tullut paljon myös työikäisiä ja nuoria.

Tuula kokee aiemmasta työkokemuksestaan kuntoutuksen parissa olevan paljon hyötyä myös nykyisessä roolissaan.

- Juttelen paljon vapaaehtoisten kanssa siitä, miten omia voimavarojaankin kannattaa tarkkailla, kun tekee muille hyvää. Autettavan luo kannattaa aina mennä hyvillä mielin.

 

”Onneksi uskalsin lähteä!”

Tuula kokee käänteentekeväksi hetkeksi elämässään sen, kun uskalsi lähteä töihin kuntoutuksen pariin. 

- Ollessani töissä työvoimatoimistossa Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskus haki työkokeilunohjaajaa. Hain työtä hetken rohkeudenpuuskassa. Haastattelussa kysyin: ”Mitä työkokeilunohjaaja tekee?” Onneksi uskalsin lähteä. Palasin vielä TE-toimistoon ja sain sieltä jossakin vaiheessa viran, mutta innostus kuntoutusalalle jäi itämään ja aloitin opiskelut alalle.

Eläkepäivien odottelu ei sovi Tuulan pirtaan. Vaikka ikävuosia on jo 60, tahto tehdä töitä ”täysillä, aina!” ei ole hiipunut. Työ ihmisten auttamisen parissa on antanut monta ikimuistoista kohtaamista.

- Sain äskettäin viestin ihmiseltä, joka oli tavatessamme mielenterveyskuntoutuja ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Löysimme kuntotuksen aikana hänen elämälleen uuden suunnan, ja nyt hän on työelämässä ja vakituisessa työsuhteessa. Tällaiset viestit antavat minulle tosi paljon.

 

Tuula Karvonen

ODL:n keikkavapaaehtoistoiminnan koordinaattori
ODL:n ammatillisen kuntoutuksen ohjaaja 2000-2018
YTM, kuntoutus, Lapin yliopisto
Opettajan pedagogiset opinnot
Laskentamerkonomi
Avoimessa yliopistossa kuntoutuksen, psykologian, sosiologian ja kasvatustieteen opintoja

 

Motto:

Aina pilke silmäkulmassa!

 

ODL:n diakonisen toiminnan työntekijät etsivät, tunnistavat ja lievittävät hätää, tavoitteenaan turvata jokaiselle ihmiselle mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Tässä blogisarjassa tutustumme diakonia- ja yhteisötoiminnan ammattilaisiin.