Annan tarina – yhteinen matka

28.08.2019 | Jaana Kreivi-Leppänen

Keväinen kirkas pakkaskeli tuo ensimmäisiä valonsäteitään läpi pääoven ikkunan. Vesperkodin lattiat hohtavat puhtaina, onhan kaikki vielä uutta ja koskematonta. Vieras henkilöauto on parkkeerattu pääoven eteen. Ovella seisovat sovitusti iäkäs äiti sekä tytär. Yhteinen pohdinta luopua omasta rakkaasta kodista on saatu melkein päätökseen. Nyt on ratkaisevan askeleen aika.

Tunnen suurta kunnioitusta ja ylpeyttä, kun saan esitellä kotiamme 97-vuotiaalle naiselle. Hän ottaa määrätietoisesti askeleita tyhjästä huoneesta toiseen, katselee maisemia ikkunoista ja miettii ääneen, mistä aamuaurinko nousee ja mihin illan viimeiset säteet laskeutuvat. Pieniä, mutta tärkeitä asioista. Tärkeää ovat myös ympäröivät maisemat. Hän kertoo, kuinka vietti lapsuuden kesät kyseisellä tilalla paimentaen lehmiä sisarten kanssa. Siitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä. Tilalle on kasvanut isoja puita ja vanhat rakennukset on purettu. Mutta jotain on samaa, Tornionjoki ja vastarannalla näkyvä Luppiovaara. Lupaan tuoda tuolin maisemaikkunan eteen, jossa voi halutessaan istuskella ja katsella pyörätiellä ohikulkevia ihmisiä, jokilaaksoa ja sitä tuttua Ruotsin Luppiovaaraa.

Naiset poistuvat mietteliäinä, mutta Anna palaa parin viikon kuluttua, nyt pysyvästi jäädäkseen. Autokuormasta kannetaan sisään rakkaita huonekaluja, vanha vihreä emännänkaappi, pieni pöytä tuoleineen, keinutuoli sekä muutamia pikkutavaroita. Laatikoista löytyy itsekudottuja villasukkia, villatakkeja, säärystimiä ja pehmeitä alusvaatteita. Vaatteita, jotka ovat palvelleet jo pitkään, ja palvelevat erinomaisesti edelleen. Mukana on myös radio ja soitin, josta kuunnellaan päivän uutisia ja rauhallista musiikkia. Se tulee olemaan ahkerassa käytössä.

Anna kotiutuu nopeasti Vesperkotiin. Päivärytmissä pysyminen on Annalle tärkeää. Halu osallistua ja olla mukana menossa on korkeasta iästä huolimatta vahva. Anna hakeutuu usein toisten seuraan ja saa uusia ystäviäkin. Hän haluaa suoriutua itse ja antaa hoitajan auttaa vain siinä, mihin hän ei itse pysty. Tavallinen aamu alkaa rauhallisesti, kankeita, mutta toimivia jäseniä venytellen ja oikoen. Hidas, mutta vakaa liikkuminen hoitajan turvaamana paikasta toiseen saa nivelet notkistumaan ja päivällä liikkuminen sujuu jo paremmin. Anna osallistuu mielellään lähes kaikkeen, mitä talossa tapahtuu. Liikunnallisten tuokioiden lisäksi ovat mieleisiä ”hellimishetket” ja seurakunnan hartaudet. Uteliaisuus elämää kohtaan saa Annan tulemaan mukaan myös kevyempään musiikkihetkeen. Kunnioitettavaa on Annan rohkeus heilauttaa kättä hoitajalle kesken tuokion ja päätös poistua. Aina kaikki ei ole mieleistä.

Yhteys perheeseen ja aikaisempiin ystäviin on tiivis koko palveluasumisen ajan. Lasten kunnioitus ja rakkaus äitiä kohtaan näkyy kaikessa toiminnassa. Äiti päättää itse ja itsenäisiä päätöksiä halutaan tukea äidin parhaaksi. Asioista on sovittu yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa jo heti alkumetreillä hoito- ja palvelusuunnitelman yhteydessä. Ja sopimuksesta pidetään kiinni. Perheen lisäksi myös ystäviä käy kylässä. Iltakahvihetki omassa huoneessa ystävän kanssa on usein hiljainen, mutta tilan täyttää yhteinen ymmärrys. Mieleen palaa myös näky naisesta, joka istuu kääriytyneenä huopaan kevättalvisella aurinkoisella terassilla höyryävä kahvikuppi kädessään. Ihana nautinnollinen hetki arjen keskellä. Ihailen Annan kykyä nauttia pienistä hetkistä. Se taitaakin olla elämässä tärkeintä.

Olen kiitollinen, että me ODL: läiset saimme olla osa tätä matkaa.

Jaana Kreivi-Leppänen
palveluesimies
ODL Ylitornion Vesperkoti Oy

SULJE