Tervetuloa vierailemaan Ylitornion Vesper-kodissa

20.03.2018

 

Ylitornion eläkeliiton jäsenet vierailivat ODL Ylitornion Vesperkodin asukkaiden vieraana viime viikon keskiviikkona 14.3. Tapaamisessa esiintyi rento mieskaksikko FIN100 Vee- orkesteri Torniosta. Ohjelma sisälsi suosituimpia iskelmiä ja tarinoita keskeisimmistä tapahtumista Suomen itsenäisyyden satavuotiselta taipaleelta. Komeaa yhteislaulua johti ja säesti Jakke Salomaa kitaralla sekä Repe Lauri pianolla.

Ystävien tapaaminen on aina yhtä iloinen ja arkea katkaiseva asia. Näin on myös palvelukodissa asuvilla ikääntyneillä. Erään asukkaan sanoja lainatakseni ”Tämä oli parasta pitkhään aikhaan. Sielä oli niin paljon tuttujaki”. Yhteyden säilyminen tuttaviin ja ystäviin sekä talon ulkopuoliseen elämään on tärkeää kun muutetaan omasta kodista palvelukotiin. Tänä päivänä kylästely ei ole enää yhtä itsestäänselvyys kuin oli vuosikymmeniä sitten. Olen usein miettinyt, onko kodeistamme tullut liian sulkeutuneita paikkoja, joissa sydämet ottavat ylimääräisiä kierroksia, kun ovikello pirahtaa. Kuka ihme meille on tulossa? Emmehän ole sopineet mitään? Onko meillä mitään tarjottavaa ja paikatkin on ihan rempallaan. Onko kodin perimmäinen tarkoitus olla näyttelyareena, jota esitellään vain juhlakunnossa? Mielestäni sanonta ”Talo ellää tavahlaan ja vieras käypii ajahlaan” tarkoittaa vieraan vastaanottamista juuri sellaisena kuin olemme, avoimena omana itsenämme. Siihenhän perustuu todellinen ystävyys.

Tämän ensimmäisen vuoden aikana olen useammin kuin kerran kuullut, että ODL Ylitornion Vesperkoti on hyvä paikka asua, mutta saisi täällä käydä enemmän vieraita. Omaisia käy paljon ja meillä on tiivis yhteys, mutta monelle ”ei omaiselle” kynnys tulla kylään palvelukodissa asuvan tuttavan tykö on korkea. Kuten tehostetussa palveluasumisessa kaikkialla, asukkaista useat ovat muistisairaita, tai muut toimintakyvyn rajoitukset vaikeuttavat keskinäistä kommunikointia. Haluankin muistuttaa, että Vesperkoti on koti, jonka ovet on auki aamusta iltaan. Vaatii vain ovikellon painalluksen, niin ovi avataan. Etukäteen ei tarvitse ilmoitella tulostaan. Hoitajat ovat läsnä aina ja osaavat kyllä rajoittaa tapaamisia, jos siihen on erityistä tarvetta.

Vapaaehtoistoiminta on yksi hieno tapa lisätä kanssakäymistä ja tuottaa hyvää mieltä läheiselle. Me täällä Vesperkodissa ottaisimme mielellämme vastaan ystäviä, jotka haluaisivat esimerkiksi ”sukkakuelman” kanssa istahtaa juttelemaan asukkaiden kanssa tai lukea asukkaille päivän lehteä tai kiinnostavaa kirjaa. Aina ei tarvitse olla edes mitään erityistä ohjelmaa. Yhdessä tekeminen voi olla myös läsnäoloa, ilman mitään erityistä tehtävää.

Suuret teot muodostuvat arjen pienistä palasista.

Jaana Kreivi-Leppänen
palveluesimies, ODL Ylitornion Vesperkoti