Vastuun kantamisen onni ja oikeus

08.03.2018

Pitääkö minun taas leipoa niitä himskatin mokkapaloja pojan joukkueen buffettiin? Vai saanko toteuttaa tämän pienen tehtävän, joka tuottaa iloa lapselle, hyötyä joukkueelle ja tyytyväisyyden tunteen itselle?

Miksi näemme vaivaa? Miksi me autamme toisiamme? Siksikö että meitäkin autetaan? Siksi että niin kuuluu tehdä? Koska siitä tulee hyvä mieli?

Aina emme voi vaikuttaa siihen, mitä elämä meille tarjoilee. Omaan suhtautumisemme näihin pieniin ja isompiinkin asioihin voimme vaikuttaa. Pitääkö ja onko pakko? Vai saanko? Voinko näin olla hyödyksi muille?

Keskitysleiriltä selviytyneen Viktor E. Franklin mukaan ihmisen merkityksellinen elämä toteutuu vain suuntautumisena omien rajojensa ulkopuolelle yhteisöön. Kehittämässään logoteoriassa Frankl vastuuttaa ihmisen löytämään kussakin tilanteessa ilmenevän tarkoituksen ja toisia ihmisiä palvelevan tehtävänsä.

Elämän vastuuluonteen sisäistämisen myötä arjen velvoitteet eivät ole pakotteita vaan osa päivittäisen elämämme merkityksellistä sisältöä. Vastuullisuuden ymmärtäessään ihminen voi kuormittavaakin arkea eläessään voimaantua tiedostaessaan toteuttavansa vastuullista ihmisyyttä.

Mokkapalojen leipominen voi olla minun vastuutehtäväni tänään.

 

Pienet asiat ovat merkityksellisiä

 Eräässä tutkimuksessa koehenkilöitä pyydettiin auttamaan lähimmäisiään vain muutaman minuutin ajan päivässä. Puolen vuoden päästä osallistujat arvioivat itsensä onnellisemmiksi kuin verrokkiryhmäläiset.

Auttamalla muita autat myös itseäsi. Hyvä uutinen on auttamisen helppous: sinun ei tarvitse pakata kamppeitasi ja lähteä kaivamaan kaivoa kehitysmaahan, vaan voit auttaa (ja parantaa siten myös omaa elämääsi) ihan lähellä.

Aloita vaikka näistä:

  1. Auta tuntematonta. Pidä ovi avoinna lastenvaunujen kanssa lähestyvälle äidille.
  2. Sano hyvät asiat ääneen. Kaunis huivi sinulla. Mukavaa, kun olet noin iloinen!
  3. Ole ystävällinen. Hymyile vastaantulijalle. Päästä kiireinen kassajonossa ohitsesi.
  4. Ota yhteyttä. Soita vanhalle ystävälle. Vai kirjoittaisitko jopa kirjeen?
  5. Huomioi lähimmäisesi. Kiitä. Pyydä anteeksi. Kuuntele neuvomatta. Leivo ne mokkapalat.

Ehkä huomaat, että teet näistä monia jo. Hyvä! Jatka samaan malliin ja kiinnitä yhä enemmän huomiota ihmisiin ja hyviin asioihin lähelläsi. Näet hyvän tekemisen mahdollisuuksia yhä enemmän ympärilläsi. Kun auttamisesta tulee rutiini, tunne elämän merkityksellisyydestä kasvaa. Hyvän kierre on alkanut – ja se on sinun ansiotasi.

Laura Paloheimo
varainhankinnan ja viestinnän suunnittelija
 www.odl.fi/lahjoita
Tehdään hyvää – ODL myös Facebookissa ja Instagramissa


Inspiraationa näille pohdinnoille toimi Franklin ajatuksiin pohjautuva luento Elämän tarkoituksellisuus ja onni, jonka Minna Ruokangas piti ODL:n vapaaehtoisille 27.2.2018. Minnan voi pyytää puhumaan aiheesta vaikka tiimitilaisuuteen tai tyttöjen iltaan.