Susanna

Susannan tarina

”Pieniä ilon juttuja. Niitä ne on.

Istutaan ja poristaan rauhassa ja juodaan kuppi kahvia.

On niin paljon vanhuksia, joilla ei ole enää ketään ympärillä.

Kohtaan kuitenkin aina valtavaa elämäniloa.

Opiskelen lähihoitajaksi monimuoto-opiskeluna. Se mahdollistaa vapaaehtoistoiminnan. Minulla on aikaa, ja haluan auttaa.

Tyypillinen asiakas on yli 80-vuotias nainen, huonosti liikkuva ja yksinäinen, mahdollisesti leski. Monia sairauksiakin voi jo olla.

Monet asuvat omassa kodissa pitkään. He haluavat jonkun, jonka kanssa jutella. Se on kaikkein tärkein asia. Että ihmisellä on joku, joka on aidosti läsnä häntä varten.

Seuran lisäksi teen vanhuksen luona pieniä asioita. Annan apua arkisiin askareisiin ja asioiden toimittamiseen. Monille on tärkeää, että joku on tukena vaikka lääkärikäynneillä.

Tässä on kysymys auttamisesta. Ihan pelkästään auttamisesta. Tulee itsellekin hyvä mieli, kun näkee että toiselle tulee hyvä mieli.

Lähden kotiin aina hymy huulilla.”

ODL – Keho ja mieli

Tutustu myös:

Vapaaehtoistoiminta

Avustajatoiminta

Koulutus

ODL tarjoaa terveys-, hoiva- ja asumispalveluja sekä kouluttaa, tutkii ja kehittää. Teemme myös hyvää diakonian ja vapaaehtoistoiminnan avulla.