Oulunsalon Startti

Yhteistyössä:

oulu


Starttaa takaisin työelämään tai uusiin opintoihin!

Oletko ollut työttömänä jo jonkin aikaa? Tekeekö mielesi palata työelämään tai ovatko haaveenasi kenties uudet opinnot? Tule Oulunsalon Starttiin, niin autamme sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Oulunsalon Startti on tarkoitettu kaikenikäisille, jo jonkin aikaa työelämästä poissa olleille työnhakijoille. Toiminta on kuntouttavaa työtoimintaa, jota järjestämme työpajan muodossa Oulunsalon yhteisötalolla. Keskitymme työpajalla työnhakutaitojen kehittämiseen, opiskeluvalmiuksien parantamiseen tai vaikka mahdollisista arjen haasteista selviytymiseen.

Toimintaa ja työtä sopivassa suhteessa

Työtehtävät pajalla liittyvät siivoukseen ja puhtaanapitoon, keittiötyöhön ja viherkasvien hoitoon. Työtoimintapäiviä on 1-4 viikossa, ja päivässä työskennellään 4-6 tuntia kerrallaan. Sopimuksesi pituus riippuu omasta tilanteestasi, alkaen kolmen kuukauden jaksosta.

Teemme työpajalta myös erilaisia virkistysretkiä, vierailemme oppilaitoksissa ja työpaikoilla sekä pidämme huolta kunnosta tutustumalla eri liikuntalajeihin. Järjestämme yhteistä toimintaa ja tietoiskuja, joiden aiheina ovat arjen taidot, opiskelu, työ, terveys, liikunta ja hyvinvointi.

Näin pääset mukaan Starttiin

Voit hakea Oulunsalon Starttiin Oulun kaupungin työllisyyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden kautta. Työpajajakson ajalle sinun on mahdollista saada Waltti-kortti, jolla voit matkustaa Oulun seudun joukkoliikenteessä. Oulunsaloon on hyvät julkiset liikenneyhteydet koko Oulun alueelta. Busseilla 8, 9 ja 59 pääset Oulun keskustasta Oulunsaloon monta kertaa tunnissa.

Susanna Kangas
työvalmentaja
050 312 8351
susanna.kangas(at)odl.fi

Jarkko Timonen
työvalmentaja
050 312 5666
jarkko.timonen(at)odl.fi

Oulunsalon Startti
Kauppiaantie 5
90460 Oulunsalo