Vastuullisuus
ODL Konsernissa toteutetaan laajasti yhteiskuntavastuun periaatteita. Yhteiskuntavastuullinen toimintatapa perustuu lakien, säädösten, määräysten sekä hyvän hallintotavan noudattamiseen.
ODL Konsernin yhteiset arvot ovat perustana arjen toimintaan koko henkilöstölle. Yhteiskuntavastuullisuus näkyy jokapäiväisessä toiminnassa vastuuna taloudesta, vastuuna ihmisistä, vastuuna ympäristöstä sekä Säätiön yleishyödyllisenä toimintana.
Säätiön yleishyödyllistä toimintaa ovat sotainvalidien ja vanhusten hoitaminen sekä koulutus hoitoalan ammatteihin. Yhteiskuntavastuullista toimintaa ovat myös terveysliikunnan ja ravitsemustietoisuuden valistus- ja tiedonvälitystyö, erityistä tukea ja apua tarvitsevien ihmisten auttamistyö (diakonia ja sosiaalipalvelu) sekä henkinen ja hengellinen työ.
ODL Konsernin taloudellinen vastuullisuus on jatkuvan parantamisen periaatteiden noudattamista. Luomme edellytyksiä pohjois- ja keskisuomalaiselle hyvinvoinnille. Toimimme kustannustehokkaasti, kannattavasti ja kilpailukykyisesti.
ODL Konserni toimii palveluiden tuottajana, työllistäjänä, veronmaksajana, sosiaaliturvan rahoittajana ja osaamisen edistäjänä. ODL Konsernista saatujen voittovarojen kautta mahdollistuu osaltaan ODL Säätiön diakoninen toiminta.
Vastuullisuus ihmisistä näkyy asiakkaiden tarpeiden kuuntelemisena ja niihin vastaamisena. Toiminnan lähtökohtana ovat asiakaslähtöisyys ja ihmisläheisyys sekä asiakkaiden oikeuksien toteutumisen varmistaminen. Vastuu henkilöstöstä sisältää henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen henkilöstöstrategiassa määriteltyjen painopisteiden mukaan. ODL toimii yhteistyöverkostossa aktiivisesti sidosryhmien ja kumppaneiden tarpeet huomioiden.
ODL Konsernin palveluiden hyvästä laadus-ta ja yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta on osoituksena Inspecta Oy:n vuonna 2003 myöntämä Laatusertifikaatti ISO 9001:2008 sekä vuonna 2005 myönnetty Ympäristösertifikaatti ISO 14001:2004. Sertifikaatit osoittavat, että ODL Konsernin toiminta täyttää kyseisten standardien vaatimukset.
Ympäristövastuullisuuden tavoitteena on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia. Toiminnassa noudatetaan Ympäristösertifikaatin ISO 14001:2004 vaatimusten lisäksi jätelain sekä Oulun kaupungin jätehuoltomääräyksiä.
ODL Konserni on sitoutunut ympäristöpolitiikassaan toimimaan ympäristöystävällisten periaatteiden mukaisesti muun muassa syste-maattisella jätteiden lajittelulla ja kierrätyksellä. Ympäristötavoitteiden toteutumista seurataan sähkön, veden sekä jätemäärien kulutusten osalta.
Hyvän hallintotavan periaatteiden mukaisesti ODL Konsernin johto varmistaa, että organisaatio tunnistaa ja hallitsee riskejä, jotka voivat estää sitä saavuttamasta tavoitteitaan. Riskienhallintaa toteutetaan osana ODL Konsernin vuosisuunnittelua, strategiaprosessin yhteydessä.
Riskienhallintatyössä tavoitteena on toiminnan jatkuvuuden turvaaminen riskienhallintapolitiikassa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. ODL Konsernin riskienhallinta tukee organisaation ja sen yksiköiden toimintaedellytyksiä ja strategian toteutumista.