Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö ylläpitää sosiaali- ja terveysalan palveluita ja hoitolaitoksia, harjoittaa ja tukee tieteellistä tutkimusta, julkaisu- ja tiedotustoimintaa sekä kansallista ja kansainvälistä diakonista toimintaa.

Oulun Diakonissalaitoksen juuret ulottuvat vuoteen 1896, jolloin se aloitti toimintansa nykyisellä toimipaikallaan Oulussa. Jo tuolloin toimintaa ohjasivat inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus, tuloksellisuus ja edelläkävijyys. Halu auttaa ihmisiä ja parantaa heidän elämäänsä.

Tänä päivänä Oulun Diakonissalaitoksen toiminta ulottuu koko pohjoiseen Suomeen. Diakonissalaitoksen kouluttamia ihmisiä on sijoittunut kuntien ja seurakuntien palvelukseen eri puolille Pohjois-Suomea. Myös asiakkaat tulevat koko Pohjois-Suomen alueelta.