Oulun Kidutettujen kuntoutuspalvelut

Kidutettujen kuntoutuspalvelujen asiakkaina ovat kidutuksen kohteeksi kotimaissaan joutuneet pakolaiset ja turvapaikanhakijat. Hoitoon pääseminen edellyttää kidutuskokemusta tai siihen verrattava traumatisoitumista. Myös kidutuksen uhrien lähiomaiset kuuluvat hoidon piiriin. Kidutettujen kuntoutus perustuu kidutusmenetelmien ja niistä aiheutuvien seurausten tuntemukseen. Hoito perustuu asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaiseen arviointiin ja hoito toteutetaan konsultatiivisesti ja moniammatillisesti.

Hoito- ja kuntoutusmenetelminä käytetään psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hoidon tarpeen arviointia, psykiatrista hoitoa, psykoterapiaa, fysioterapiaa, perhe-ja verkostotapaamisia ja ryhmäkuntoutusta. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Asiakkaan matka- ja tulkkikustannuksista, samoin kuin omavastuumaksuista vastaa lähettävä taho. Hoitoon tuloon tarvitaan lähete ja maksusitoumus (alempana hyödyllisissä linkeissä). Lähetteen voivat kirjoittaa vastaanottokeskusten tai kuntien sosiaali- ja terveysviranomaiset.

Asiakkaille tarjotaan myös palveluohjausta, esimerkiksi voidaan ohjata ODL:lla toteutettavaan maahanmuuttajille tarkoitettuun ammatilliseen kuntoutukseen. Tarvittaessa vastaanotoilla tavataan asiakkaan perhettä, ja tehdään myös kotikäyntejä.

Muu toiminta:
Projekti tarjoaa koulutusta ja ohjausta eri terveydenhuollon toimijoille.  Näin lisätään kidutettujen ja muutoin traumatisoituneiden asiakkaiden kanssa työskentelevien tahojen valmiuksia kohdata asiakkaidensa erityistarpeet. Anna palautetta tästä linkistä osallistuttuasi projektin järjestämään koulutustilaisuuteen.

Kidutettujen kuntoutuspalvelut -projekti on Oulun diakonissalaitoksen säätiön toteuttama ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama kehittämishanke.

Yhteystiedot:
Kidutettujen  kuntoutuspalvelut 
Isokatu 41  A 7, 90100 Oulu (käyntiosoite)
Isokatu 41 A 13, 90100 Oulu (postiosoite)
fax (08) 530 1695
etunimi.sukunimi(a)odl.fi

Niina Jorma, projektipäällikkö Puh. 050 312 5704
Anni Ahtola,  kuntoutusohjaaja/ fysioterapeutti  Puh. 050 3125702
Nina Kekkonen, psyk.sairaanhoitaja Puh. 050 312 5703 
Sanna Mäki-Runsas, LL 
Kaarin Sorvari LL, psykiatriaan erikoistuva lääkäri