Huusko-projekti
HUUSKO-projektin kohderyhmänä ovat alle 30-vuotiaat, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden ongelmana on eristäytyminen ja sosiaalisten tilanteiden välttäminen.
Pyrkimyksenämme on luoda arjessa toimiva kohtaamispaikka, jonne on helppo tulla. Tarjoamme monitahoisen toiminta-areenan nuorille. Kannustamme yhteisöllisyyttä yksilöä kunnioittaen. Tavoitteena on kasvattaa nuorten omaa osallisuutta päätöksenteossa ja toiminnan kehittämisessä.
Toimmme oululaisessa Huuskon talossa, Koulukadulla. Sen lisäksi internet on projektin keskeinen toimintaympäristö. Netin avulla ilmaisemme itseämme ja pidämme yhteyttä toisiimme. Sähköiset viestimet voivat toimia turvallisena välivaiheena matkalla kohti fyysistä osallisuutta.
Olemme avanneet omat Facebook- ja verkkosivut, joiden sisältöön nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa. Tavoitteena on laajentaa toimintaa talon seinien ulkopuolelle. Teemme retkiä ja tutustumme, yhteistyössä eri järjestöjen kanssa, Oulun ympäristön tarjoamiin toimintamahdollisuuksiin. Nuorten integroitumisen tukena on noin kymmenen vuoden ajan kehittämämme neuropsykiatrisen kuntoutus- ja valmennustyön asiantuntijuus.
Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaamme.
Osallistuminen
Projektiin osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Se on maksutonta, eikä lähetettä tai diagnoosia tarvita. Riittää, jos ikä on 16 – 30 vuoden välillä ja kokee itse, että yksinäisyys ja eristyneisyys haittaavat elämää. Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä joko puhelimella, tekstiviestillä tai sähköpostilla, jonka jälkeen voidaan yhdessä miettiä sitä, millä tavoin osallistuminen olisi mahdollisimman helppoa. Projekti on vielä alkuvaiheessa, joten nyt on hyvät mahdollisuudet olla vaikuttamassa siihen, millaiseksi kohtaamispaikan toiminta muotoutuu.
Yhteystiedot:
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö
HUUSKO-projekti
PL 365 90101 Oulu
Käyntiosoite: Koulukatu 12
Tarmo Junttanen, Projektipäällikkö
Puh. 050 312 5679
Hanna Ruuttunen, Projektityöntekijä
Puh. 050 312 5689
Sähköposti: etunimi.sukunimi(a)odl.fi
http://www.huusko-projekti.fi/
Yhteistyössä:
