AMI-kehittämishanke

AMI-hanke on aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke, joka toteutetaan vuosina 2010-2012/2013.

 

Avustajatoiminta

Avustajatoiminta tukee sotainvalidien ja muiden sotiemme veteraanien, heidän puolisoidensa tai leskiensä itsenäistä kotona asumista palkkaamalla heille avustajia.

 

Bitti

Bitti paneutuu teknisten alojen työnhakijoiden työllistymisprosesseihin ja kehittää yhteistyötä TE-toimistojen kanssa. Asiakaskohderyhmänä ovat vähintään vuoden työttömänä olleet työnhakijat.

 

Huusko

Huusko-projektin kohderyhmänä ovat alle 30-vuotiaat, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden ongelmana on eristäytyminen ja sosiaalisten tilanteiden välttäminen.

 

Hypro

Hypro-kuntoutuksen kohderyhmään kuuluvat vakiintuneessa työsuhteessa olevat, yli 54-vuotiaat työntekijät, joilla todetaan työkyvyn heikkenemisen riskejä, ja jotka ovat Oulun kaupungin ja sen lähialueiden työterveyshuoltojen piirissä.

 

Ikääntyneiden kuntoutus (IKKU)

IKKU tarjoaa uudenlaista kuntoutusta yli 74-vuotiaille. Kuntoutuksessa haemme keinoja kotona ja arjessa selviytymiseen.

 

Kidutettujen kuntoutuspalvelut

Kidutettujen kuntoutuspalvelujen asiakkaina ovat kidutuksen kohteeksi kotimaissaan joutuneet pakolaiset ja turvapaikanhakijat. Hoitoon pääseminen edellyttää kidutuskokemusta tai siihen verrattava traumatisoitumista.

 

Sihti

Sihti on suunnattu työnhakijoille, jotka ovat olleet pitkään työttömänä, tarvitsevat yksilöllistä tukea ja kaipaavat selvyyttä ja suunnitelmallisuutta omaan työllistymiseensä tai koulutukseen hakeutumiseen.

 

TakuuPooli

TakuuPooli on Nuorten työpajaympäristössä kehiteltävää toimintaa, joka on suunnattu työttömille nuorille aikuisille. TakuuPoolin tehtävä on löytää asiakkaalle sopiva reitti työelämään, opiskelemaan tai muihin palveluihin.

 

Tuikku

Tuikku projektissa pyritään yhdessä asiakkaan kanssa rakentamaan lapsiperheen työttömille vanhemmille sopiva polku kohti työelämää tai kouluttautumista.

 

Verkkotie

Verkkotie kehittää yritysyhteistyötä ja tukee maahanmuuttajien työllistymistä Oulun seudulla Verkkotie-projektin kohderyhmänä ovat työttöminä työnhakijoina olevat maahanmuuttajat, joilla on halu työllistyä joko suoraan tai ammatillisen kuntoutuksen ja ko