Muistiklinikka
Muistihäiriö on kiusallinen oire, joka ei välttämättä katso ikää. Joskus se menee ohi itsestään, joskus ongelma jatkuu ja pahenee. Vaivan takana voivat olla esimerkiksi Alzheimerin tauti, aivoverenkiertohäiriö, väsymys, masennus tai erilaiset aineenvaihdunnan häiriöt.
Muistin ongelmia voidaan usein helpottaa. Tärkeintä on tutkia mahdollisimman varhain, millaisesta häiriöstä on kysymys ja mikä sen aiheuttaa. Siten oikeanlainen hoito voidaan aloittaa heti, häiriö voidaan parantaa tai sen etenemistä pyrkiä hidastamaan.
ODL Terveys Oy:n muistiklinikan asiantuntijaryhmä selvittää, mistä muistihäiriö johtuu. Ajan voi varata aluksi muistihoitajalle muistitestaukseen. Testituloksen perusteella arvioidaan, onko tarvetta jatkoselvittelyihin. Neurologian ja geriatrian erikoislääkärit ovat perehtyneet muistihäiriöiden diagnostiikkaan ja hoitoon. Tarvittaessa tehdään laboratorio- ja röntgentutkimuksia lääkärin arvion mukaan. Diagnoosin perusteella suunnittelemme yksilöllisen hoito-ohjelman ja tarpeen mukaan sopivan lääkityksen. Myös läheisten ohjaus ja tukeminen on hoidon aikana tärkeää.
- Muistitestit
- Neurologian ja geriatrian erikoislääkäreiden vastaanotot
- Neuropsykologiset tutkimukset
Milloin on aihetta tutkia muistiongelmia ?
- Kun muistin kunto huolestuttaa
- Uuden oppiminen ei onnistu
- Uusien laitteiden käyttöön otto on hankalaa
- Aiemmin opitut taidot unohtuvat
- Tärkeät tavarat menevät toistuvasti hukkaan
- Sovitut tapaamiset unohtuvat
- Aiemmin tuttujen paikkojen löytäminen tuottaa hankaluutta
Ajanvarausnumero: 010 197 000 (ma-pe 7-21, la-su 10-21)
ODL Neuro
Uusikatu 49 A 1
90120 Oulu