Tutkimus

ODL Liikuntaklinikka on laaja-alainen, kansallisesti ja kansainvälisesti korkeatasoinen  tutkimusyksikkö, jonka toiminta perustuu Oulun Diakonissalaitoksen arvoihin, laadukkaaseen perusosaamiseen ja tieteidenväliseen yhteistyöhön.

Liikuntaklinikalla tutkitaan liikunnan merkitystä suomalaisten kansantautien ehkäisyssä ja hoidossa. Kehitämme myös uusia menetelmiä liikunnan optimaaliseen annosteluun. Suurin haaste terveysliikunnan edistämiselle yhteiskunnassa on, kuinka saada liikunnallisesti kaikkein passiivisin kansanosa liikkeelle. Myös tähän haasteeseen pyrimme vastaamaan tuottamalla uutta tietoa liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä.

Terveysliikunnan tutkimusohjelma

Tutkimukset toteutetaan vahvoissa asetelmissa Terveysliikunnan tutkimusohjelmassa, jossa päätutkimusaiheet ovat Liikunta ja ikääntyminen, Liikunta ja lihavuus sekä  Liikunta ja TULE -sairaudet. Tutkimusta tehdään tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Tutkimusohjelman hankkeissa on tällä hetkellä 11 tohtorikoulutettavaa.

 

Tutkimustoiminnasta vastaa Liikuntaklinikan tutkimuspäällikkö, terveysliikunnan dosentti Raija Korpelainen.  

Yhteystiedot:

Raija Korpelainen 010 345 2146

raija.korpelainen (a) odl.fi

Kajaaninkatu 17, Oulu

 

Käynnissä olevia tieteellisiä tutkimuksia

Käynnissä olevia kehittämishankkeita 

Tieteelliset julkaisut

 Palkitut hankkeet