Jarmo

Jarmon tarina

”Lentämisessä ei saa koskaan unohtaa mitä on tekemässä. Aina pitää varmistaa ja tarkistaa. Olen aina ollut varovainen. Katson, että sää on hyvä ja huonolla kelillä en lähde.

Vajaa kolme vuotta sitten laskuni epäonnistui teknisen ongelman takia. Pudotus ja äkkipysäys kolmestakymmenestä metristä. Muistan sen tuskan, kun makasin sykkyrässä moottorivarjoliitimen alla. Huusin joka kerta, kun hengitin ulos.

Pystyin kuitenkin soittamaan hätäkeskukseen. Minut kuljetettiin helikopterilla Ouluun. Muistikuvat ovat hatarat. Reisiluu oli tullut lantiosta läpi.

Leikkauksen jälkeen meni muutama viikko, etten tajunnut oikeastaan mistään mitään. Jalka oli tunnoton. Vasta jonkun ajan päästä ymmärsin, että se ei toimi ollenkaan.

Se hetki, kun neurologi kahden kuukauden päästä sanoi minulle, etten koskaan kävele ilman kyynärsauvoja, ei unohdu. Sen tiedon kanssa eläminen oli vaikeaa. Kuten myös eläminen kipujen keskellä. Kun aamulla herää ja alkaa pelätä seuraavaa yötä, jolloin on taas kivun kanssa yksin.

Aloitin kuntoutuksen vaikeavammaisten kuntoutuksessa. Fysioterapeutti laittoi minut töihin. Kuntoutus jatkui työikäisten kuntoutuksessa. Sain myös psykologin apua, vaikka ajattelin ensin, että olen työssäni poliisina nähnyt sen verran etten tarvitse apua. Mutta kyllä sitä tarvitsee. Sitä ei vaan itse tajua siinä vaiheessa.

Piti tehdä kunnolla harjoitukset, mitä käskettiin. Tein vähän liikaakin, olen sen verran jäärä. Päätin myös tiputtaa painoa, lopettaa tupakanpolton ja juosta puolimaratonin viiden vuoden päästä.

Olisin voinut jäädä sohvalle makaamaan. Mutta päätin mennä eri suuntaan. Halusin näyttää.

Ensimmäisen kerran kävelin terapia-altaassa, veden varassa. Se oli aivan käsittämätön tunne. Muutamasta askeleesta, muutamasta metristä se lähti. Ja kivun voittamisesta.

Nyt hiihdän talvella kymmenien kilometrien lenkkejä. Syksyisin kävelen metsässä aamupimeästä iltapimeään, kalastan ja metsästän. Ja nautin siitä suunnattomasti.

Aina keväisin ja kesäisin, kun ilma on tyyni, minua on vaikea saada pysymään maassa. Silloin lähden lentämään.

Kaikki on kiinni omasta mielestä.”

 

ODL – Keho ja mieli

 

Tutustu myös:

Vaativa kuntoutus

Avokuntoutus

Työhön kuntoutus

Ammatillinen kuntoutus

Sairausryhmäkohtainen
kuntoutus

ODL tarjoaa terveys-, hoiva- ja asumispalveluja sekä kouluttaa, tutkii ja kehittää. Teemme myös hyvää diakonian ja vapaaehtoistoiminnan avulla.