Muut perhettä tukevat ja kuntouttavat palvelut

Perheleiri

ODL:n perheleirit ovat perheiden tueksi tarjottavaa palvelua, jossa työskennellään intensiivisesti perheiden kanssa laadukkaassa mökkimajoituksessa viikonlopun ajan. Leirityöskentelyssä hyödynnetään tiivistä yhdessäoloa perheen kanssa toiminnallisin ja luovin menetelmin. Perheleirillä työntekijät majoittuvat yhdessä perheen kanssa. Leiri viikonlopun aikana perheen toimintamallien arviointi sekä keskustelu perheen haasteista ja voimavaroista mahdollistuu luonnon rauhassa arkiympäristöä helpommin. Perheleirit sisältävät täysihoidon, vakuutukset ja kirjallisen yhteenvedon leirin jälkeen.

Nuorten jälkihoito/tukihenkilötoiminta

Jälkihoito on sijoituksen jälkeistä lastensuojelun tukea itsenäistyvälle nuorelle hänen muuttaessa omaan asuntoon. Tuemme siirtymävaihetta avo-ohjauksella ja tukiasumisella. Tuki voi pitää sisällään ohjausta kodinhoidollisissa asioissa, asioinnissa, etuuksien hakemisessa, opiskeluissa tai hoitokontaktiin kiinnittymisessä. Työ sisältää asiakastyön, valmistelut ja dokumentoinnit.

Lapsiperhein kotipalvelu

ODL tarjoaa lapsiperheiden kotipalvelua kaikille perheille joiden voimavarat eivät riitä arjessa. Kotipalvelua voi saada esimerkiksi vanhempien sairastaessa, synnytyksen, vamman tai muun toimintakykyä alentavan syyn takia, uupumistilanteissa, perheen kriisissä tai muun perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Kotipalvelun lähi- ja kodinhoitajien tehtäviin kuuluvat päivittäiset kodinhoidolliset tehtävät ja lastenhoito, kasvatuksessa ohjaaminen sekä vanhemmuuden tukeminen.

 

Elina Vihelä
Palvelupäällikkö
p. 0400 225 792
elina.vihela(at)odl.fi